perjantai 13. maaliskuuta 2020

Maa-artisokka.


Tänä vuonna talvea ei tänne eteläiseen Suomeen tullut nähtävästi ollenkaan. Maa on paljas eikä routaakaan oikeastaan ole. Olenkin aloittanut pikku hiljaa lavatarhani kunnostusta talvi- ja kevätkylvöjä varten. 

Päätin alkaijaisiksi korottaa kaikki lavat tuplakorkeiksi, jolloin voin paremmin toteuttaa vuoroviljelyä. Lisäksi kaikkein vanhimmat lavat ovat jo aikansa päässä ja ovat uusimisen tarpeessa. Aloitin hommat kuitenkin uusimpien laatikoiden korottamisesta ja lisämullan roudaamisesta. Kyllä katseli paikallisen rautakaupan myyjä minua hieman hitaasti, kun näin maaliskuussa olin jo multasäkkejä ostamassa. Rakkautta lajiin koeteltiin, kun vesisateessa ensin irrottelin jäisiä säkkejä toisistaan ja sitten kannoin autoon kovia palikoita. Kävi työstä, kun säkistä ei oikein otetta saanut.

Sadonkorjuuseenkin pääsin lavoja kunnostaessa. Viimeiset maa-artisokat pötköttelivät vielä maasta. Nyt vain sosekeittoa keittelemään. Nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ensilumi, ainakin melkein.

Jippii, maassa lunta. Olen varmaankin ainut koko eteläisessä Suomessa, joka riemuitsee. Äkkiä siis lunta talvikylvöjen päälle.  ...